Vartettu omenapuu

Omenapuun varttaminen

By

·

3–5 minuuttia

Meillä on pihalla vanha omenapuu, jonka omenat ovat todella herkullisia. Punaviiruisia, suurehkoja ja säilyvyys on hyvä. Satokausi kestää useita viikkoja elo-syyskuun tienoilla. Lajiketta en ole onnistunut tunnistamaan, mutta 2026 sadosta voisin napata muutaman omenan ja käydä Lohjalla Fruticetumissa tunnistuttamassa lajikkeen. Vuonna 2024 muuttaessamme taloon, puu teki valtavan sadon, mutta piti valitettavasti välivuoden 2025. Tämä on omenapuille tyypillistä – suuren sadon viemän energian vuoksi puu ei jaksa kasvattaa kukkasilmuja seuraavalle vuodelle. Kevät ’25 oli myös haastava, sillä yhtäkkiä takaisin tullut pakkasjakso haittasi pölyttäjiä ja kukkasilmut saattoivat pakastua. Mutta nyt itse aiheeseen:

Varttamisesta ja vartteiden hoidosta on mielestäni vaikea löytää yksitysikohtaista ja riittävän laajaa tietoa. Tämä oma kokeiluni perustuu ihan puhtaasti muutamaan youtube-videoon sekä muutamaan nettisivuun, josta sain yhdistelemällä kerättyä tietoa. Eli jos sinulla on hyvä omenpuu, jonka jatkuvuuden haluat varmistaa, niin voit käyttää tätä esimerkkinä tai opetella muulla tavalla, onnistuminen on jokatapauksessa osittain tuuripeliä!

Vartettavat perusrungot tilasin Blomqvistin taimistolta, joka on yksi harvoista perusrunkoja kuluttajalle myyvistä taimistoista. Omassa tapauksessani puun koko ei ole rajoite, joten tilasin ’Antonovkaa’, joka on runsaskasvuinen ja terve sekä kestävä perusrunko. Jos piha on pienempi niin voi ostaa kääpiöivän perusrungon tai kokeilla muita perusrunkoja. Rungonpaksuus tilauksellani oli 8-10mm. Tilaus lähti tammikuussa ja helmikuun alussa rungot 10 kpl saapuivat postilla. Helmikuun ajan säilytin runkoja ja varteoksia kosteaan sanomalehteen käärittynä meidän 4-asteisessa kellarissa ja helmikuun lopussa päätin uskaltaa toimeen. Nappasin vanhasta omenpuusta kesällä kasvaneet oksat vartettaviksi oksiksi. Ne ovat tuoreita, hyvässä kasvussa ja täynnä lehtisilmuja, joista lähtee hyvin uudet oksat kasvuun. Vanhemmat oksat sisältävät niin paljon kukkasilmuja ”käppyräisiä nysiä”, että ajattelin tuoreen oksan olevan parempi. Perusrunkojen mukana taimistolta tilasin lajikkeen ’Veiniöun’ varteoksia ja ne olivat myös viime kesän kasvua. ’Veiniöun’ on virolainen lajike vuodelta 1959 ja kiinnosti siksi, että omena on tummanpunamaltoinen ja lajiketta en ole tavannut myymälöissä. Teemme itse omenasosetta ja siideriä ja tällaiset erikoiset lajikkeet kiinnostavat erikoisuudellaan.

Varttaminen käytännössä:

  1. Viillä hyvin terävällä veitsellä perusrunko viistosti noin 10cm korkeudelta juurenniskasta.
  2. Viillä vartettavat oksat myös viistosti rungon paksuutta vastaavasta kohdasta (ainakin lähelle samaa paksuutta). Oksa saisi olla aika lyhyt mutta niin että siinä on vähintään 1 silmukohta.
  3. Yhdistä vinoon viilletyt kohdat mahdollisimman tarkasti kuoret vastakkain suoraksi rungoksi. Yhteenkasvu tapahtuu kuorikerroksissa eli jälsikerroksessa, siksi niiden pitää osua yhteen ainakin toisella sivulla.
  4. Teippaa varttamisteipillä vartekohta ja myös oksan pää kuivumisen estämiseksi. Teippiä pitää pingottaa/vetää samalla kun sitä käärii oksan ympärille.
  5. Istuta puut ruukkuihin joko ulos suojaisalle paikalle, kasvihuoneeseen tai esim kylmään kellariin jos talvi on pahasti kesken. Huolehdi että ne saavat hieman kosteutta esim lumen avulla (hoida kuten talvikylvöjä). Juuri ei saisi jäätyä pahasti. Tai tee tämä homma vasta huhtikuussa pahimpien pakkasten mentyä, mutta ennen kasvun alettua.
  6. Kun kasvu alkaa, nappaise pois kaikki perusrungosta kasvavat villiversot niin puun energia kohdistuu versojen kasvatukseen ”jalo-oksasta”. Malta odottaa kasvuunlähtöä kärsivällisesti! Minun ensierästäni onnistui lopulta 10/10 puuta, vaikka meinasin muutaman heittää kompostiin uskon loputtua. Kesäkuu ’25 oli todella kylmä ja kaikki kasvoi silloin kituliaasti, mutta heinäkuun helteissä tapahtui ihmeitä.
  7. Kun jalo-oksasta kasvaa kunnolliset uudet versot voit saksia muut pois ja antaa vahvimman verson kasvaa. Aloita lannoitus pikkuhiljaa.

Omenapuun vartteen hoito:

Istutus ja suojaaminen talveksi: Uudet pikkuiset omenapuuvauvat voi siis istuttaa suoraan avomaallekin kohopenkkiin. Itse laitoin ne ruukkuihin käytännön syistä (piharemppa loppukesästä). Näin hyvään kasvuun päästyään, istutin ne syksyllä ruukkuineen päivineen kukkapenkkiin ja suojasin korkealla verkolla rusakoilta. Tukikepit olisi syytä lisätä puille tässä vaiheessa, jotta ne kasvavat mahdollisimman suoraan. Myyräverkko ei myöskään olisi pöllömpi idea.
Seuraavana keväänä latva katkaistaan noin 80cm korkeudelta, jotta puu lähtee haaroittumaan ja pian sinulla onkin myymäläkokoa vastaava puu!

Mielestäni tämä varttaminen oli yllättävän helppoa, pitää vain uskaltaa kokeilla. Kallista huvia tämä ei ole, joten ei haittaa vaikka kaikki ei onnistuisikaan. Tein useita virheitä verrattuna ns ammattilaisten antamiin ohjeisiin nähden: jätin perusrungot liian pitkiksi, istutin puut talvella ruukkuihin (onneksi pahoja pakkasia ei tullut), en laittanut tukikeppejä ajoissa. Myös jalo-oksien laadussa olisi ollut toivomista. Ja silti onnistuin! Nämä omenapuut pääsevat seuraavaksi meidän mökille Lohjalle kasvamaan perustettavaan omenatarhaan.
Täältä voi vilkaista taimistojen ohjeita varttamiseen:
Viherlassila
Pinsiön taimisto
Mattilan taimistot
Jotkin taimistot tekevät varttamista palveluna jos et itse halua ryhtyä puuhaan ja haluat varmasti onnistua.

Hieman knoppitietoa omenapuista

  1. Talvisodan aikana hyvin ankaran talven vuoksi 1939-1940 menetettiin suuri osa suomalaisista omenapuista. Jos siis löydät puun, jonka osaat ajoittaa ennen tätä ajankohtaa niin olet löytänyt helmen!
  2. Omenapuiden lisääminen siemenestä on hyvin epävarmaa, sillä siemenet ovat geneettisesti risteytyksiä. Omenapuut lisätään varttamalla eli ne ovat harvoin omajuurisia. Tämä tarkoittaa että siemenestä ei kasva luultavasti sitä mitä haluat.
  3. HES-leikkausta suositellaan vanhoille omenapuille. Heinä-Elo-Syyskuussa toteutettava leikkaus pitää puun ilmavana ja oikean muotoisena. Kevätleikkaus innostaa kasvuun, jolloin uusia versoja kasvaa kesän aikana runsaasti – sopii nuoremmalle puulle.

Vastaa

Discover more from Idan puutarha

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading